Uima-altaat ovat selfieitä varten



Suhtaudun uima-altaisiin hieman uskonnollisesti: vietän siellä keskimäärin tunnin tai puolitoista joka päivä uiden. Unelma omasta altaasta, tai siis realistisemmin talon jaetusta omasta altaasta, on vienyt nyt Singaporeen asti.

Vähän kuin britit selviävät mistä vaan, jos teepannu saadaan kiehumaan, minulle kaikki on hyvin, jos on lämmintä ja saa uida.

Viime viikkoina Langkawin saarella Malesiassa minua onkin hemmoteltu: uima-allas on ollut tyhjänä suuren osan ajasta ja mukavasti palmujen katveessa. Vaikkapa Baliin verrattuna sesongin ulkopuolella huomattavasti suurempi osa turisteista on aasialaisia, joita ei uiminen ainakaan päivällä kauaa jaksa kiinnostaa. Silloin on kuuma ja altistuu auringolle.

Seitsemän kuukauden aikana matkustaessamme olen kuitenkin huomannut jännän ilmiön. Taitaa olla niin, ettei uiminen kiinnosta enää montaa muutakaan, vaan nykyään uima-altaiden reunalla ja lepotuoleissa poseerataan kameralle.

Millainen selfien ottaja olet itse - tunnistatko jonkun tyypin?

Lomailun ohessa olen joutunut välillä törmäyslinjallekin selfiesirkuksen kanssa, sillä meidän intressimme risteävät joskus. Siinä sivussa olen altistunut erilaisille selfietyyleille, jotka olen mielessäni lokeroinut, vaikka tottakai jokainen on upea yksilö selfieissäänkin ja etenkin niissä - toista samanlaista selfietähän ei ole.

Tunnistatko itsesi tai jonkun tutun näistä kymmenestä tyypistä? Termistöä selkiyttääkseni selfie on selfie, vaikka sen ottamiseen rekryttäisiin joku kaveri mukaankin.

1. Fashion-bloggaaja 



Muotibloggaaja saapuu altaalle leveä lierisessä hatussa, pitkässä kevyessä tuulessa liehuvassa mekossa ja mukanaan hänellä on järjestelmäkameran sekä valokuvaustarvikkeiden kanssa heiluvia avustajia. 

Usein seurue levittää tavaransa ja on aina siellä, missä sinäkin, vieden jotenkin käsittämätön paljon tilaa kolmeksi ihmiseksi. Kuvaussessio kestää tunnin ja sijoittuu usein auringon laskuun, jolloin valo on suotuisa. 

Itse kuvia varten muotibloggaaja seisoo altaan matalassa päässä ja loiskauttaa kädellä vettä hennosti hameen helman lepattaessa tuulessa. Kuvien oton jälkeen hän irvistää ja nousee nopeasti pois altaasta - vesi on liian kylmää! Sen jälkeen otetaan kuvia mojitoista vasten punertavaa taivasta samalla, kun soitetaan poppia omista kaiuttimista.

Kyllä tuon palkinnon takia jo vähän aikaa kylmissä altaissa seisoskeleekin.

2. Bikinimalli sekä bodaripoikaystävä

Bikinimalli saapuu altaalle vain ja ainoastaan bodaripoikaystävän ja kännykkäkameran kanssa. Hän pulahtaa altaaseen, ui voimakkaan näköisesti yhden altaanvälin ja nostaa itsensä sitten käsivoimin altaan reunalle parhaan maiseman eteen. 

Tässä hän istuu hieman taakse nojaten pää hieman kallellaan ja polvet koukistettuna. Altaalla viihdytään niin kauan, kun poikaystävä jaksaa kuvata. Kun kännykästä alkaa kuulua video, on aika lähteä.

Niin paljon vaivaa niin lyhyen pyrähdyksen takia, mutta hyvällehän se näyttää.

3. Lifestyle-guru ja joogi



Lifestyle guru joogaa aamuisin viisi minuuttia aurinkotuoleja vasten, mutta ei kuvaa tätä. Iltapäivällä hän joogaa rannalla ja matkakumppani ottaa kuvan kun hän seisoo käsillään bikineissä tai tiukoissa joogatopissa sekä -housuissa.

Altaalla joogaguru on harvoin, mutta sinne sattuessaan hänestä otetaan selfie vedessä matalassa päässä lootusasennossa tai katsoen inifinity-altaasta kohti maisemaa selkä kameraan päin, lapaluiden korostuessa.

Valitettavasti kun yrität joogin poseerauksia itse, näytät hassulle, sillä sinusta ei huou maailmaa syleilevä mielenrauha.

4. Tiger mama 

Tiikeriäiti ei ota selfieitä itsestään, vaan kuvaa lähinnä lastaan. Tässä on kyseessä operaatio, joka toimii kuin tarkkaan suunniteltu elokuvaproduktio.

Lapsi tuodaan paikalle pyyhkeeseen käärittynä sekä sateenvarjon alla poissa auringosta. Häntä ohjeistetaan, kuinka läiskyttää ja leikkiä altaassa kuvia varten tai poseerata altaan reunalla.

Jos lapsi ei tottele tai osaa, häntä torutaan kimeästi. Muut lapset katsovat empien ja hämillään. Kun tiikeriäiti lähtee hakemaan lapselleen puolijuoksua vettä kuvausten aikana, lapsi huutaa täyttä kurkkua, koska tarvitsee pyyhkeensä tai jotakin muuta.

Kuvausten lopuksi lapsi kääritään taas pyyhkeeseen ja viedään pois yhtä vauhdikkaasti, kuin Tom Hanks New Yorkissa näytelmänsä päätteeksi. (Pelkäsin nimittäin tuolloin tulevani ammutuksi, kun en koko näyttelijän saapumista tajunnut ennen kuin poliisi jo huusi minulle täyttä kurkkua.  Samalla tavalla pelkään hieman tiikeriäitejä.)

5. Hauska ja tomera kaveripiirin viihdyttäjä



Kaveri tai seurustelukumppani kyykistyy altaan reunan tasolle ja keskittyy, kun tämä useimmiten aasialainen tyttö istuu altaan reunalla ja nostaa kätensä sotilastervehdykseen sädehtivä hymy kasvoillaan. Tässä on itsevarmuutta sekä pilke silmäkulmassa, allastakaan ei oikeastaan tässä tarvittaisi.

Ujompi versio ei uskaltaudu uimapukusilleen vaan istuu vaatteet päällä uima-altaan laidalla asetellen viereensä tarkoin harkitusti vaaleasävyisen laukun, jossa voi olla kuvituksena vaikkapa kissan naama. Vaihtoehtoisesti söpö t-paita toimii katseen vangitsijana.

Miespuolinen kaveripiirin viihdyttäjä kelluu hauskalla uimapatjalla ja näyttää peukkua. Vielä useammin hän ei edes ehdi altaalle kuin pulahtamaan, sillä jokin aktiviteetti kutsuu. Ennen jännää tai pelottavaa aktiviteettia kameralle vilautetaan koominen ilme.

Tämä tyyppi on niin mukavan oloinen, että on vaikea olla huonolla tuulella.

6. Vahingossa stalkkaaja

Tämä usein aasialainen henkilö on pukeutunut aurinkolaseihin, pitkiin vaatteisiin ja kantaa yleensä mukanaan pitkällä zoomilla varustettua järjestelmäkameraa. Hän saapuu altaalle reunasta muiden takaa ja alkaa kuvata altaassa uijia ja aurinkotuoleissa makaavia.

Joskus stalkkaaja tuo mukanaan esimerkiksi jalustalla seisovan videokameran, jonka virittelee kuvaamaan allasta. Hän ei itse mene kuviinsa.

Vahingossa stalkkaaja on suorastaan pelottava, etkä välttämättä helposti edes huomaa häntä.

7. Porukka aasialaisia 

Nämä useimmiten pojat pyytävät hieman ujosti muita altaassa uivia kanssaan kuvaan. Kuvassa hymyillään, kuin oltaisiin kavereita. Heitä ei kiinnosta erityisesti kuka olet, pelkkä kuva.

Tällaisia porukoita tapaa myös altaan ulkopuolella ja myös perhe- ja kokonaiset sukukuvat länkkärin kanssa ovat esimerkiksi Indonesiassa suosittuja.

8. Tekniikkaguru


Tekniiikkaguru kuvaa nykyään drone-lennokilla altaan yläpuolelta. Itse hän istuu hieman piilossa kaukana altaasta päällän t-paita ja farkut. Gurun saa iloiseksi puhumalla hänelle lennokista ja sen ominaisuuksista. Yleensä guru ei tallenakkaan kuvaa altaasta, vaan katselee sitä leikkien lennokin lento-ominaisuuksilla.

9. Nuorisoporukka 



Tämä ryhmä valtaa uima-altaan päädyn iloisesti jutellen. Heillä on mukanaan kamera, joka mielellään kuvaa vedessä, kun he porukassa sukeltelevat altaaseen tai leikkivät hauskalla uimapatjalla. Altaaseen läiskytellen hyppiminen kuuluu yleensä asiaan.

Altaalla olosta editoidaan video, jossa nuoret kauniit ihmiset näyttävät onnellisilta ja sukeltavat veteen positiivisen musiikin soidessa. Kaikilla porukassa on aina hauskaa.

10. Nomadipariskunta - maailmanmatkaajat

Nomadipariskunta tutustuu kaikkiin pariskuntiin ja porukoihin uima-altaan ympärillä hymyillen ja vaikuttaen todella kiinnostuneilta. He ottavat silloin tällöin lifestyle guru-tyyppisiä kuvia, mutta myös kuvia, joissa he hymyilevät muiden ihmisten kanssa, etenkin illanvietoissa ja paikallisten kanssa puuhastellen.

Silloin tällöin maailmanmatkaajat ottavat kuvia varpaistaan altaalla tai bikinikuvia hehkuttaakseen, kuinka hienoa on olla aina vapaalla ja lämpimässä. Heidän kuvauksensa keskeytyy, jos altaalle saapuu mielenkiintoisempaa seuraa, jonka kanssa voi ottaa yhteiskuvan.

Entäpä tavallinen lomalainen tai pariskunta?



Yllättävän moni lomalainen on salaa joku muu selfietyyppi, kun päästää selfieminänsä oikein irti. On minussa itsessänikin joitakin noiden piirteitä silloin tällöin näkyvillä, vaikka en otakaan selfieitä hirveästi juuri altaalla enkä tykkää niitä paljon jakaa.

On myös ihmisiä, jotka joko eivät koe uima-allasta hyvänä selfiepaikkana tai jotka ottavat yhden kuvan yhdessä tai jopa pelkästä altaasta ja poistuvat - uskokaa tai älkää. He eivät ole tämän jutun kannalta kuitenkaan kovin kiinnostavia, koska eivät ole yhtään tiellä.

Eikö voi uida ja antaa toisten ottaa rauhassa selfieitä - jokaiselle jotakin?

Selfien ottaminen on muillekin viihdyttävää, eikä se sinänsä haittaakaan ollenkaan. Tylsempää on silloin, kun joku istuu tylsistyneen ja surullisen näköisenä aurinkotuolillaan selfiekeppi kädessään ja selvästi toivoo, että minä kohta nousen altaasta pois.

Kun vaistoan selfiehetken koittaneen, pysähdyn kyllä usein kohteliaasti odottamaan hetkeä, jolloin pääsen taas uimaan. Joskus hetkeä ei tulekaan ja kuvaus jatkuu ja jatkuu puolisen tuntia tai pitempään. Silloin toivoisin, että voisin muuttaa jonnekin Indonesian viidakkosaarelle oman uima-altaan reunalle.

Selfiebuumihan toki vaivaa muutenkin kaikkialla ja minäkin siellä räpsin kuvia. Matkakohteilla on välillä vaikea nähdä itse monumenttia kuvanottajilta. 

Ei se mitään, on kiva katsella ihmisten upeita otoksia, joissa he näyttävät jumalattarille tai huolettomille matkaajapojille tai ihana hymyilevä perhe on päässyt johonkin kivaan paikkaan. Niin kauan kuin selfieistä tulee itselle ja muille hyvä mieli, niillä on paikkansa somessa.

Singaporen altailla olen muuten jo todistanut myös muita tapoja altaan käyttöön: suosikkejani ovat kirjan tai kännykän lukeminen sekä musiikin kuuntelu tai puhelun puhuminen korvanappiin vedessä.

Jokainen tavallaan, ei se ole minulta pois - paitsi silloin kun se on minulta pois ja joku vie minun uintimahdollisuuteni ja altaani!

Someilen se minäkin - nimittäin blogin tiimoilta

Altaan reunalta täältä Singaporesta kelpaisi postailla, mutta se on kannettavan kannalta vaarallinen ympäristö.

Somesta puheen ollen blogi uudistuu 26.10. ja muuttaa myös Singaporen muuton myötä uuteen kotiin. Selkeät toimintaohjeet seuraavat piakkoin, eikä sinulta juuri tulevaisuudessa vaadita muuta kuin mahdollisten omien kirjanmerkkien päivitystä.

Samalla Matkan tuntua voit saada pienempinä päiväannoksina nyt myös somekanaviesi kautta: Instagram, Twitter ja Facebook-sivut löytyvät joko noista linkeistä tai niinkin kekseliäiden nimien kuin matkantuntua, @matkantuntua sekä Matkan tuntua alta.

Niinpä myös minä, somemuumio ja tarkoituksella omia päivityksiä välttävä outolintu, alan nyt näppäimistö sormien alla savuten päivitellä säännöllisesti noiden kanavien sisältöä, mukaanlukien uusien blogipostausten tiimoilta.

Hienoa ja kerrassaan sydäntä lämmittävää, että seuraat meidän matkaa ja toivon uudistusten tekevän blogista entistä mielenkiintoisemman ja luettavamman - jos niin ei käy, niin kerro toki, mikä mättää!

Vielä loppuun päivitys Singaporen allastilanteesta

Taisin aiemmin kirjoittaessani Aasian loman kohokohdista huolehtia jostain uima-altaattomuudesta ja miten minun tarvettani lorvailla ei ole otettu huomioon asuntoasioissa.

Nöyrimmät anteeksipyyntöni. Finanssikeskustan keskeltäkin löytyy ei yksi vaan neljä uima-allasta, joista yksi on tosin lasten allas. Yhdessä niistä on hierovat suihkut ja kuntolaitteita. Olen tyytyväinen ja hämilläni, anteeksi ja kiitos. (Enkä edes aio alkaa valittaa, että mites minä nyt päätän, missä niistä uin.)

Kaksi neljästä uima-altaasta sekä maisemaa ylöspäin.

Ehkä en ihan vielä lähde mukaan altaan reunalle poseeraamaan, mutta kuka tietää, jos oikein innostun, kun se näyttää niin monesta olevan tämän elämän sokeri ja suola.

Sitä kauhulla odotellessa, aurinkoista päivää Singaporen pilvenpiirtäjien katveesta neljän uima-altaan loukusta!

Tunnisteet: , , , , , ,