Duara ja matkailualan eettisyydestä

Hyvät ideat ovat joskus harmittavan vaikeita toteuttaa hyvin.


Helsingin Sanomien nettisivuilta löytyi tänään juttu suomalaisesta start up firmasta, Duarasta, joka tarjoaa matkailijalle mahdollisuuden yöpyä oikeissa köyhemmissä kylissä oikean perheen luona.

Matkailijoita Duaran idea ei jutun mukaan ole haalinut niin paljon, että homma kannattaisi vielä suomalaisille yrittäjille. Syynä voivat hyvinkin olla Suomen markkinat, kuten jutussa ehdotetaan, mutta onko takana myös muutama ongelma koko ajatuksessa?

Jutussa esiintyvä matkailija Brian ei tahdo esiintyä koko nimellään, vaikka kehuu kokemustaan. Hän sanoo kuitenkin, että kolme päivää riitti: marathonkin on kiva kokea kerran, mutta länsimainen turisti haluaa lopulta viettää lomansa hyvissä puitteissa. Köyhimpiä perheitä slummialueilta ei Duaran mukaan voi ottaa mukaan ohjelmaan, koska heillä puitteet eivät riitä turistin kestitsimiseen eikä maksaminen suoraan perheelle ole mahdollista. Välikädet luultavasti johtaisivat ongelmiin.

Olen aiemmin maininnut slummiturismista mahdollisesti vaikeana konseptina. Duara ehkäpä vielä menestyy, jos saa tarpeeksi näkyvyyttä juuri vaikka lehtijuttujen kautta, mutta sen toiminta ei välttämättä ole kaikista eettistä ja hyväksyttävää.

Eikö raha pienelle seudulle suomalaisten koordinoimassa matkailuyrityksessä sitten muka ole hyvä ja turistien silmien avaaminen parempaa maailmalle? Miksei konsepti ottaisi tuulta siipien alle tiedostavassa maailmassa, jossa resorttien viereiset tönöt kuitenkin jo huomataan muutenkin? Eikö saa auttaa? Asianhan voi nähdä monelta kantilta, eivätkä firman vetäjät varmastikaan ole lähteneet mukaan vääristä syistä.

Duaran ajatus on lähtenyt kivasta ja hyvästä kaipuusta: halusta tavata paikallisia ja päästä lähempään kontaktiin. Kyllä suurimmassa osassa maailmaa pääseekin, jos on valmis olemaan aito, hyväksymään erilaisuuden ja lähestymään muita. Se vaatii kuitenkin usein halua majoittua pitemmäksi aikaa paikallisten alueilla. Vietnamissa paikalliset viittovat istumaan oluelle tai kahville seuraansa, kun vain kadulla kävelee ohi. Usein ongelmana näissä paikallisten kanssa kohtaamisissa vain on juuri raha: paikallinen näkee jo naamasta, että olemme eri maailmoista. Joillekin se ei ole mikään este kertoa todellisesta elämästä, toisille se tarkoittaa, että kaikesta odotetaan itselle hyötyä. Joonas joskus vitsillä virkkookin, että joissakin Kaakkois-Aasian kaupungeissa huonointa ovat paikalliset ihmiset. Usein he ovat myös kuitenkin sitä ihan parhainta.

Ruoka täällä maksoi alle 50 senttiä ja paikka oli paikallisten suosiossa. 

Emme voi teeskennellä olevamme matkustajina muuta kuin olemme tai että eroa meidän ja köyhempien välillä ei ole. Siksi Duaran toiminta tekee vähän pahaa, vaikka he jutun mukaan ottavat itselleen 30% tuotosta eivätkä suinkaan suurinta osaa. Jos paikallisten elinkeinojen oheen tuodaan matkailutuloja ajattelemattomasti ja saadut tulot sitten jossakin vaiheessa loppuvat, paikallisten elinkeinot murenevat helposti helpon ja suuremman rahasampon viereltä. Kuinka heidän käy, jos turismi lopahtaa? Onko heillä resursseja pitää huolta työvoimastaan maailman toisella puolen pitkällä tähtäimellä? Muutoin toiminta on helposti hieman vastuutonta ja ajattelematonta. On toki hyvä, että he ovat palkanneet toimintaansa koko kylän, jossa isäntävuoro kiertää ja että kylän rakentamista rahoitetaan myös toiminnalla.

Onkin vaikeaa auttaa köyhiä paikallisia maailmalla olematta todella rakentamassa heille jotakin kestävämpää. Silloin oltaisiin mukana heidän kylässään, ymmärtäen miten heitä autetaan auttamaan itseään pitkällä tähtäimellä. Mutta meneekö aitous, jos perhe tai kylä saa asiansa oikeasti kuntoon vaikkapa sitten turismin avulla? Voiko turismista ja etenkään slummiturismista todella olla apua maailman köyhille ja miten siellä vastuullisesti toimii länsimaalainen? Jos omat suuremmat tulot pitää myös saada samasta bisneksestä ja rahapotista kuin köyhempien maiden työllistettävien perheiden, helposti homma menee auttamatta jollain tavalla pieleen. Se, että osaa markkinoida perheiden koteja lännessä ei välttämättä anna oikeutta ottaa samankokoista siivua kuin majoittajat vain sillä periaatteella, että asumme eri tulotasojen maissa.

Toisaalta liian suuret tulot nopeasti itse perheille helposti korruptoivat ja tuhoavat - surullinen totuus, kun haluaisimme heille hyvää omilla toimillamme. Siksi lupaukset rahoittaa vaikkapa lasten opinnot eivät välttämättä aina auta. Jutussa asiaa oli huonosti perusteltu ja siinä kohdassa Duara saatiin ehkä näyttämään julmalle: on kuitenkin ihan totta, että länsimainen raha ei aina tee automaattisesti hyvää, jos kukaan ei koordinoi, mitä sille tapahtuu. Isoja kysymyksiä, joihin ainakaan jutusta ei löytynyt vastauksia. Siksikään en itse lähtisi kyläkokemusmatkalle Duaran kyydissä, mutta mielenkiinnolla katselen kyllä kehitystä eteenpäin. Paikallisten pariin pääsee muuten esimerkiksi monessa hyväntekeväisyystyössä ja yöpymällä muutoin vain vähemmän tallattujen reittien varrella. Jos todella olisin ensimmäinen länsimainen kylässä (Duaran jälkeen tietysti), miettisin tarkkaan millaista kuvaa meistä levitän, sillä se saattaa vaikuttaa kovasti alueen tulevaan kehitykseen.


Torilla Balilla söivät vierekkäin paikalliset ja muutamat turistit.

Balin maaseutumaisemaa. Auto päiväksi maksaa useissa Kaakkois-Aasian maissa noin 40 euroa tai vähemmän.

Syitä siihen, miksi Duara ei välttämättä ole menestys voi etsiä myös turistien puolelta. Lyhyet länsimaisten lomat eivät välttämättä taivu mihinkään epämukavaan. Vaikka kurjuus tiedostetaan, ei toiselle puolelle maailmaa useinkaan matkusteta sitä katsomaan vaan nauttimaan auringosta, uima-altaista, ruoasta ja vapaasta. Ne, joita paikallinen kulttuuri ja elämä kiinnostaa enemmän ja ehkäpä omatuntokin soimaa, ehkä löytävät omat tiensä ulos resorteista ja matkaavat reppunsa kanssa paikallisten seassa muutenkin. Markkinat jäävät ehkä aina pieniksi, etenkin jos ei toimintaa tehdä kansainvälisesti. Meneekö elämysturisti esimerkiksi takaisin kylämajoitukseen, kun on kerran saanut "aidot" kuvat köyhien lasten kanssa jostakin päin maailmaa? Jos yritys taas kasvaa, sen täytyy hallita paitsi PR myös esimerkiksi matkustajien turvallisuus ja monet muut asiat paikan päällä, joita Suomesta käsin voi olla hankala hallita. On vaikea edes tietää, mitä menestyvä ulkomaalainen yritys joutuu kohtaamaan kehittyvissä maissa.

Toinen syy, miksi turistit eivät välttämättä ihastu ajatukseen on juuri asian eettisyys. Onko elämys toisten köyhyydestä ja kurjuudesta todella rahan arvoinen juttu? Eihän köyhyys ole hyvä juttu ja ihmiset matkakohde! He jäävät samoihin oloihin vielä senkin jälkeen, kun turisti pakkaa päivälaukkunsa ja palaa resorttiin. Moni turisti ei vähättele omaa vaikutustaan maailmassa ja ymmärtää, ettei elämysmatkailu ole kaikki kaikessa. Moni ymmärtää, että on tavallaan tuuria, olenko tällä puolella aitaa vai tuolla. Siksi kai meihin iskee halu maksaa koulumaksuja, vaikka se ei koko kylän tai maan tilaan vaikuta lainkaan. Kurjuuden tasohan täytyy tällaisessa matkailussa olla sellainen, että ei mennä vaikkapa Kuala Lumpurin hienoon rivitaloasuntoon tai Hoi Anin kauniiseen pieneen omakotitaloon, jossa omistajat ovat tottuneita turistibisneksenpyörittäjiä ja kaikki puhuvat hyvää englantia.

Nuori rouva kaappasi vauvan kainaloon ja paistoi tempehiä turistille. Kissa kiirehti seuraamaan.

Siinäpä voisi olla jollekin suomalaiselle start upille idea, joka voisi houkuttaa turisteja ilman useimpia näistä ongelmista ja sitä jo amerikkalaisille turisteille markkinoidaankin. He tulevat paikallisen oppaan kotiin tai yöpyvät hotellissa ja opas esittelee heille kaupunkinsa ja perheensä elämää muutaman päivän ajan. Oppailla vain on hyvät tulot eikä kurjuudesta tietoakaan. Ollaan vähän enemmän samalla starttiviivalla. Toisaalta suomalaisen saattaa olla melko vaikea päästä tällaiseen välikädeksi välittämään ja saada itselleen hommasta elanto tai tuo 30% 150 eurosta. Pieni osa turisteista haluaa halvoissa maissa maksaa paljon hotelliyötä kalliimpaa hintaa tällaisestakaan. Näiltä mailta odotetaan myös edullisuutta.

Kun kyseessä on bisnes, täytyy länsimaisen toimijan olla varpaillaan joka hetki ja itseään on katsottava peilistä usein. Muuten saattaa haluamattaan tehdä rahaa jollakin, joka ei vain hyvästä tahdosta huolimatta ole ihan oikein ja kestävää. Ongelma ei tietenkään ole yhden firman ja moni tekee suoraa riistoa tuhoamalla luontoa resorttien tieltä ja vähät välittämällä paikallisista. Onnea siis Duaralle toimintaansa matkailualalla ja ideaahan saa muokata palautteen ja omantunnon mukaan paremmaksi - tästä voisi yhteistyössä isompien toimijoiden ja aluetta tukevien tahojen kanssa kovalla työllä kuoriutua ihan hieno juttu! Start up hengessä on myös oikein juurikin pistää idea toteutukseen ja jos se ei tuota, kuopata se nopeasti toimivampien ideoiden tieltä.

Yksi syy siihen, miksi Duara on lähinnä suomalaisten juttu, liittyy aivan varmasti myös markkinoihin nähden hullunkurisen suureen hintaan. Kun maassa yövytään hyvin 20 eurolla, ei moni tartu 150 euron hintaan. Se ehkä suomalaiselle kuulostaa kohtuulliselle, mutta sellaista hintaa hotellista maksetaan lähinnä Suomessa, jossa on todella korkeat hotellihinnat ja suurkaupungeissa, kuten Lontoo ja New York. Suurin osa matkailijoista putoaa jo alkuunsa kohderyhmän ulkopuolelle ja maissa, joissa majoittumisen hinta saattaa olla alle 10 euroa näiden kylien liepeillä, voi olla vaikea lyödä läpi kymmenkertaisilla hinnoilla. Kiinnostus ja hintaluokka eivät tunnu helposti kohtaavan, vaikka varmasti start up on markkina-analyysin alueista tehnyt. Jos itse Duara saa siis yhdestä yöstä 30%, heidän osuutensa olisi 36-45 euroa. Siis paljon yli suurimman osan tapaamistamme matkailijoista budjetin! Kohderyhmäksi jäävät perhematkaajat ja luksushotellien asukkaat. Riittääkö heistä tarpeeksi monta kiinnostunutta? Vai lähtisikö joku ihan vain tästä syystä matkalle ja sijoittaisi viikkoon suuret summat? Moni heistäkin voisi ehkä mieluummin laittaa 40 euroa hyväntekeväisyyteen ja yöpyä mukavasti.

Paikallisen omistama AirBnB kämppä Da Nangissa maksoi 15 euroa yö.

Hoi Anin puheliaan vietnamilaisen perheen omistama bed and breakfast kustansi noin parikymppiä per yö.

Duaran takana oleva ajatus voisi esimerkiksi toimia paremmin not for profit organisaationa, joka antaa paikallisille pääsyn verkostoon, jonka kautta heitä tuetaan toiminnan aloittamisessa itse. Samalla autettaisiin myös muun yrittämistoimen tuomista alueelle, joka todella tukee kyläyhteisöä eikä jätä heitä ailahtelevan länsimaisen turismin varaan. Sellainen voisi johtaa todelliseen kestävän kehityksen turismiin ja alueen kasvuun, jota toivottavasti kaikki haluavat enemmän kuin köyhiä kyliä, joissa turistit voivat haistella kurjuutta.

Usein ongelmaksi hyvissä ajatuksissa matkailun alalla köyhillä alueilla tuntuu muodostuvan länsimaisten haluama osa potista. Samaan aikaan ei kai oikein voi haluta tehdä itselleen elinkeinoa, joka antaa mahdollisuuden haluamaansa elämäntyyliin ja todella auttaa toisia - nämä päämäärät on vaikea pistää tärkeysjärjestykseen, kun ne kilpailevat. Osaisimmeko olla vähemmän itsekeskeisiä ja todella haluta tarjota apua enemmän kuin hyötyä itse? Se on paljon pyydetty, eikä sitä tällä hetkellä paljoa vaikkapa Kaakkois-Aasiassa näe. Köyhyys kasvavalla ja kehittyvällä alueella kun vain on hyvä mahdollisuus meillekin rikastua.

Jos joku haluaa pohtia, kuinka voi tuollaisilla summilla tehdä vielä enemmän paikallisten hyväksi, konsultoin mielelläni huomattavasti huokeammin, kuinka yöpyä ja syödä "aidoisti" Kaakkois-Aasiassa siten, että rahaa jää rutkasti yli muihin kohteisiin. Mukavia matkoja, miten matkustattekin!

Balilaisessa baarissa vasta aitoa olikin.

Tunnisteet: , , , , , , , , ,