Siem Reap: "No tuk tuk, no massage, no money"

Siem Reapin raittia tuk tukeineen ja kojuineen.


Saavuimme Kambodzaan ja Siem Reapiin Bangkokista pomppuisella lyhyellä lennolla, jonka aikana yritimme pääasiallisesti saada jonkinlaista selkeää informaatiota tekstattua maahantulolipukkeeseen. Sen verran kova oli turbulenssi, että oman lappuseni sain täytettyä vasta, kun kone jo rullaili maata pitkin. Ehkäpä turbulenssi oli myös onni, sillä laskeutuessa ikkunasta tuijottelevaan matkaajaan iski heti tunne, että koko paikka on viidakkoa: ei yhtään rakennusta tai maamerkkiä jokea lukuun ottamatta. Ei tämä silti ollut mikään kauhun lento, mutta tarpeeksi ilmakuoppainen, jotta käsi ei ollut vakaa. Muut eivät kuitenkaan olleet edes yrittäneet, joten pääsimme melko hyvin jonottamaan viisumia. Kuukauden viisumin saamiseen vaaditaan valokuva, 30 Amerikan dollaria sekä kuusi kuukautta voimassa oleva passi, jossa on ainakin yksi tyhjä sivu.

Edessämme oleva pariskunta ei ollut valmistautunut valokuvin ja kyseli meiltä neuvoa. Olimme jo etukäteen lukeneet, että hätä ei ole tämännäköinen: kuvaton matkailija maksaa virkailijalle pari dollaria enemmän ja homma hoituu silti. Aina välillä silti ihmettelen, että aika heppoisin varustuksin jotkut matkustelevat. Kun on maailmalla hyvin hyväksytty passi, matkailija jää helposti ajattelemaan, että maahan saavutaan ja siellä oleillaan, hupsista vain, ilman mitään sen kummempaa säätöä.

Yleensä kuitenkin täydellisesti kaikkia sääntöjä noudattavina matkustajina meillä oli toki kuvia vaikka muille jakaa. Niinpä hakemuksemme pistettiin seuraavalle virkailijalle vikkelästi ja meidät ohjattiin 20 metrin päähän toiseen jonoon odottamaan passia takaisin. Oli hieman huvittavaa vierestä seurata, kuinka passi kulki noin kymmenen virkailijan jonoa eteenpäin. Ties mitä sitten tarkistelivat tai kirjoittelivat viisumiin jonossa, mutta passit saatiin toisessa päässä takaisin maahantulon oikeuttavalla lappusella varustettuna.

Passintarkastukseen avattiin ja suljettiin jonoja tiuhempaan kuin kiireiseen ostoskeskuksen ruokakauppaan kassoja, joten oli hieman vaikea arvailla, missä jonottaa. Itse tarkistus sormenjäkinensä ei kuitenkaan vienyt kauaa. Siem Reapin lentokenttä on uusi ja moderni ja sen rakennukset olivat oikeastaan aika kauniita, koska ne oli rakennettu kambodzalaiseen tyyliin. Pian olimme kuitenkin jo lentokentän ulkopuolella reppuinemme jo hotellin lähettämän tuk tukin kyydissä. Tuk tuk on kambodzassa käytännössä kuin moottoripyörän vetämä hevoskärry. Laudoista kasatun lattian läpi roiskui tieltä kuraa jaloille, mutta kasvoihin kävi mukava ilmavirta.

Lentokenttä oli moderni.

Kaupunki taas hetkittäin hieman kaoottinen.


Ensivaikutelma Kambodzasta ja Siem Reapista oli Vietnamin syrjäisempien seutujen tapainen: kaatuvan oloiset pienet kauppakojut, kukot ja kanat sulassa sovussa lasten kanssa pienten talojen pihalla ja sekavaa moottoripyörävetoista liikennettä. Itse Siem Reapin keskusta on kuitenkin aika turistinen - ei mikään yltiöturistinen tai puitteiltaan mikään eurooppalainen lomakaupunki, mutta silti paljolti turistia varten pyörivä homma. Onhan yhden pääkadun nimikin englanniksi pubikatu, pub street. Siem Reapiin on rakentunut ulkomaalaiselle kupla, jossa on tarjolla tarpeeksi tuttuja juttuja, jotta oleminen on todella helppoa. Ravintolat kilpailevat asiakkaista mainostamalla naurettavan (50 senttiä) ja joskus epäilyttävän (25 senttiä) halpoja hanaolut lasillisia. Tarjolla on livemusiikkia joka lähtöön.

Hotelliltamme hädin tuskin parin minuutin kävelyn päässä oli myös turisteille suunnattu ilmastoitu ruokakauppa. Vaikka kaupalla oli valikoimaa, vietnamilaisen tai kambodzalaisen hillon Bonne Maman ranskalaisen sijaan valitessaan turisti saattaa helposti säästää 4 euroa. Kambodzassa käytetään muuten Amerikan dollareita, joista vaihtorahana saa paikallisia rielejä, jos summa on alle dollarin. Yksi dollari on 4000 rieliä, joten paikalliset ovatkin todella taitavia laskemaan hintoja päässään rielien ja dollarien välillä ja yhdistelminä.

Pub streetiltä löytyy kuppila jos toinenkin.

Halpoja vaatteita sekä matkamuistoja on tarjolla joka lähtöön.

Päivällä baarikadut ovat hiljaisempia.

Illalla taas on hälinää.

Nightmarketilla voi harjoitella tinkimistä.


Sairaalakadulta alkava ravintoloiden jono tarjoaa matkailijalle makuja ympäri maailman. Ehkäpä ei huippuravintolan tasolla, mutta suuri osa ravintoloista on länsimaisessa expat omistuksessa ja siksi tietää melko hyvin, mitä turisti haluaa. Siem Reapissa voi myös muun muassa ihastella Wat Preah Prom Rathin temppelialueen outoja patsaita ja kaupungin talojen ranskalaistyylistä arkkitehtuuria ja käydä ostamassa halpoja vaatteita, vaikkapa paitoja dollarilla tai parilla, night marketeilta. Keskusta-alueelta löytyy jopa Hard Rock Cafe. Totuuden nimissä on kuitenkin sanottava, että se keskusta, jossa matkaaja helposti pyörii on melko pieni ja vain osa Siem Reapia, joka sitten jatkuu matalana hiekkakatuisena kaupunkina. Suurin osa turisteista, jotka kaupunkiin saapuvat, tulevat kuitenkin katsomaan Angkorin temppelialuetta ja Angkor Watia. Yleensä matkaajat eivät kai viivy kovin pitkään.

Wat Preah Prom Rathin temppelialueen arkkitehtuuri oli kaunista.

Moikkasimme myös Buddhaa.

Kaupungin joki ei ole välttämättä kaunein kohta kylää, mutta vehreä.

Taloista löytää kauniita yksityiskohtia ja moni katu on ranskalaishenkinen.

Tienäkymää kahvilan terassilta.


Siem Reapin matkamuistokojut, vaatekojut, ravintolat ja pubit tarjoavat samat puitteet lomailuun kuin mikä tahansa muukin lomakohde ja sen huomaa siinäkin, että kaduilla parveileva väki ei ole pelkkää reppureissaajaa. Paikalla on amerikkalaisia perheitä, vanhempaa väkeä sekä aasialaisia ja ranskalaisia ryhmiä. Joukkoon ravintoloissa sekoittuvat Kambodzassa työskentelevät, joita oli yllättävän paljon ja näkyipä matkailijoilla ja paikallisilla mukana muutama pieni vauvakin. Trendikkäissä ilmastoiduissa kahviloissa, joista saa uusimpien villitysten mukaisia kalliita kahveja, naputetaan kannettavalla blogia ja ties mitä muuta. Varoitettiinpa expat palstalla Facebookissa jopa ihan länsimaisesta tytöstä, joka oli varastanut kännykän moottoripyörällä liikkuen.

Jotkut turistit ehkä myös kokevat hieman ahdistavaksi kaduilla hierontaa ja tuk tukia jatkuvasti tarjoavat paikalliset ja tarjolla onkin paitoja, joissa hauskojen kuvien siivittämänä todetaan "No tuk tuk, no massage, no money". Minulle Siem Reapin monet tuk tuk kuskit eivät käyneet hermoille, vaikka en ole varma auttaako huutelu todella. Onko joku muka todella päättänyt mennä hierontaan vain koska tytöt sattuivat nyt matkalla huutelemaan tai ottanut ilman suurempaa tarvetta tuk tuk kyydin, koska setä tarjosi?

Toisaalta sateen sattuessa hiekkakadut sulavat puroiksi ja meininki on silti Kaakkois-Aasian tapaan vähän sellainen rennon rempallaan. Luksustakin turisti voi ostaa, mutta meidän kulmillamme oli kodikkaan rähjäistä ja liskojen ja sammakkojen armeijan lisäksi puutarhassa kämppämme edessä jaloissa pyöri lähikuppilan kissa, joka jahtasi pulleita rottia ravintolan keittiöstä kadulle. Minusta Siem Reapissa oli rento hyvä tunnelma ja paikalliset olivat iloisia ja ystävällisiä. Sen parasta antia oli ehkä juuri tuo kiireetön oleminen, jota paikallisetkin harrastivat. Tuk tuk kuskilla saattaa olla tuk tukissaan jopa riippumattu, jos ei hän pistä suoraan takapenkille pitkälleen keskipäivän kuumuudessa.  Paikallisten kanssa keskustelut olivat aina myös positiivisia. Vaikka kambodzalaiset eivät aina puhuneet hyvää englantia, he yrittivät todella. Toisin kuin jossakin muissa Aasian maissa, he sanoivat suoraan, etteivät ymmärrä ja voitko toistaa, sen sijaan että nyökyttäisivät ja sanoisivat kyllä.

Sade hankaloittaa kulkua Siem Reapin kaduilla.


Minulle on jäänyt Kambodzasta auringonpaisteen kultaamia lämpimiä muistoja. Vaikka siitä, kun kävelin aamulla Siem Reapin katua sata metriä kauppaan. Aurinko paisteli pilven reunasta lämpimästi ja kuumassa ilmassa oli sateen odotusta. Flip flopien alla rahisi mutainen hiekka ja tuk tukissa makaileva setä hieman nousi pediltään ja huuteli "Good morning! Tuk tuk today?". "Morning, not today, thank you!", vastasin. Kaupasta hain tuoretta leipää ja soijamaitoa ja läpsyttelin lyhyen matkan ravintoloiden ja hotellien ohi omalle bungalowille, matkalla muutaman liskon väistäen.

Aamiainen syötiin omalla pihalla istuen ja sisälsi maapähkinä-hillo patonkia, edelliseltä aamulta jääneen minibanaanin ja Vietnamista asti raahattua kahvia vietnamilaisella kahvinkeittimellä valmistettuna. Se kahvinkeitin on jo matkan toinen Nha Trangista hankittu ja valitettavasti aika susi: osat ovat vähän vääränkokoisia ja laitamme helposti liikaa kahvia, jolloin juoman valmistuminen hidastuu etanavauhtiin. Vietnamilaiseen phin keittimeen kannattaa panostaa 30000 dongia eli reilun  euron verran ja ostaa Trung Nguyenin kunnollinen metallikippo. Tämä huonompi maksoi puolet tuosta ja ensimmäistä hyvää keitintä on ikävä. Se hukkui jossakin Hoi Anin ja Huen välillä. Muutoin puitteita ei voinut pahemmin moittia. Aamu alkoi Siem Reapin lämmössä onnellisesti.

Uima-altaalla päivä sujuu rauhaisasti.

Lähiravintolan kissa kävi meillä pihalla aina puuhaamassa.


Kyllä noihin maisemiin voi jopa hieman nostalgisesti ikävöidä. Hetken olimme jo muuttamassa alkuperäistä suunnitelmaa jatkaa matkaa Balille ja olisin kyllä siltä istumalta lähtenyt vielä kiertämään Kambodzaa enemmänkin. Viis siitä, että meitä on varoitettu tarinoilla aseellisista turistin ryöstämisistä Pnomh Penhissä. Enkä ole ensimmäinen, jota Kambodza vetää puoleensa. Angelina Jolie erikoisluvalla lapsen maasta adoptoituaan muun muassa on jopa kunniakansalainen. Hänen elokuvaversiotaan kirjasta "First they killed my father" mainostettiin suurilla mainoskilvillä paikallisella kielellä Siem Reapissa. Sitä varten palkattiin paikallisia khmerin kieltä puhuvia näyttelijöitä ja tehtiin paljon työtä paikallisten kokemuksia menneistä kauheuksista läpi käyden.

Kahvilassa selailin kiinnostavan oloista Milton Osbornen kirjaa Pnomh Penhistä, jossa hän on viettänyt aikaa useampaan otteeseen ihastuttuuaan Kambodzaan. Myös opiskelukaverini oli juuri ollut kolmen kuukauden opetuspestillä Battambangissa ja suositteli bussimatkaa sinne suunnalle, joka olisi ollut kiva toteuttaa. Päätimme kuitenkin pysyä alkuperäisissä suunnitelmissa. Ei se mitään, sillä Kambodza jää nyt odottamaan parempaa aikaa, kun muut suunnitelmat eivät sotkeudu moisesta reissusta. Toivottavasti siihen tulee mahdollisuuksia piakkoin. Ehkäpä sitten olisi avattu jo ensi vuodelle suunniteltu suora laivareitti Phu Quocin saarelta Kambodzan puolelle.

Kambodzaan unohdimme muuten ekaa kertaa matkalla myös omaisuutta. Lähtiessämme telkkarin taakse jäi meidän Chromecast. Se oli sopivasti nimetty nimellä "Sammakko", kun nyt kerran sinne viidakon keskelle jäi. Hotellin pojat totesivat, että parasta olisi, jos lähettäisimme oman kuriirifirman hakemaan. Noinkohan maksu sellaisesta huvista olisi pienempi kuin tuon Chromecastin hinta?

Pian muuten blogin aihepiiriissä on luvassa se kohde, jota Kambodzaan asti vääntäydyttiin katsomaan: Angkor Wat.

Valoja kaupungin yllä pimenevässä illassa.


Tunnisteet: , , , , , , ,