 |
| Benoassa kuoriutuvat merikilpikonnat lähtevät myös pian innolla tuhansien kilometrien matkalleen avomerelle. |
Matkakertomuksen sekaan on mukavasti sekoittunut muita omia ajatuksia sen verran, että ei ehkä ole viime aikoina ollut ihan helppoa pysyä kyydissä, missä menemme. En ihan kokoajan matkalla kirjoita ja olen siksi kaupunkikertomuksissani jäljessä. Kun matkakertomus jumittaa jossakin Bangkokin ja Siem Reapin välillä, olemme jo monta viikkoa olleet Indonesiassa Balilla ja välietappi tehtiin Kuala Lumpurissa. Siitä lisää myöhemmin. Eivätpä paikat ja tarinat minnekään tässä katoa. Blogin alakulmassa oleva kartta on kokoajan ollut ajan tasalla, joten siitä voi toki tarkistella, missä mennään.
Kolme viikkoa Balilla merenrantaa tallailtuamme pakkasimme eilen laukut lentokuntoon mietiskellen jaksaako tässä enää innostua uusista maisemista? “Kotimatka” Suomeen häämöttää jo alle kahden viikon päässä ja ekaa kertaa Balilla Benoan rantaan taksilla matkatessamme seurasimme askeliamme taaksepäin. Nyt olemme siirtyneet matkan eteläisimmästä kohdasta ja samalla oman tähän astisen kokonaismatkan eli elämän eteläisimmästä kolkasta takaisin kohti pohjoisempaa. Lentokoneeseenkaan ei oltu astuttu kolmeen viikkoon! Ajatusmaailma oli oudosti tämän seurauksena muuttunut. Ollaanko nyt kotimatkalla - vaikka uutta kotia vielä ei ole kunnolla alettu edes etsiä?
Saapuessamme Yogyakartan kaupunkimaiseen hieman ränsistyneeseen vilinään, into uuteen kaupunkiin kuitenkin heräsi viimeistään ruoan äärellä. Istuimme tempehin ja riisilautasen kera katsellen ohi hölköttäviä hevosvaunuja juoden herkullista jääteetä. Teen nimi indonesiaksi on "Es teh" paikkaa pitävän perheen isäntä neuvoi kysyessään samalla ruoan maistuvuudesta näyttäen kysyvästi peukkua ylöspäin. Peukku toki nousi, sillä ruoka oli hyvää eikä 1,30 euron hinnasta kahdelle aterialle ja teellekään voi valittaa. Uusi tuttavuus oli matkalla ravintolaan pieni poika, joka meidän ohi kävellessämme näytti peukkua alaspäin ja buuasi. Saapa nähdä, oliko tämä yksittäinen mielipide vai tuleeko lapsilta lisää kritiikkiä viiden päivän visiittimme aikana. Kaikkialla muualla, jopa Balin turistisella saarella, olemme tottuneet lasten iloisiin “hello” huutoihin. Täytyy kyllä sanoa, että esimerkiksi hotellin, kaupan ja ravintolan väki on ollut todella ystävällistä, joten ehkä pojalla oli tuntemattomasta syystä hermo kireällä.
 |
| Ensikosketus Yogyakartaan lentokentän liepeillä kyytiä odotellessa. |
Viime aikoina meno on ollut Balin saarella ihanan rentoa ja tuttujenkin kanssa on päästy taas turisemaan, mutta olemme ryhdistäytyneet sen verran, että meillä on viisumit Qatariin valmiina sekä lennot ja majoitukset lähestulkoon Helsinkiin asti varattuna. Arvomme vielä onko kallis Singapore todella neljän yön arvoinen vai päädymmekö vielä takaisin Indonesiaan. Muutoin reittimme kulkee neljän yön päästä Singaporeen ja sitten (kuten suuri osa maailmaa usein toteaa: Insha Allah, eli jumalan tahtoessa ja siis myös maailmanpolitiikan salliessa) Qatarin kautta Suomeen. Siellä ollaan näillä näkymin syyskuun loppuun. Puhetta on tosin ollut jostakin pyrähdyksestä lämpimämpään Eurooppaan vielä tuossa Suomen visiitin loppupuolella. Siitä eteenpäin asioita selvitellään Suomessa paremmalla ajalla. Tällä hetkellä on turha kysellä, mitä syksyllä on edessä, koska emme vielä ihan tarkkaan itsekään tiedä. Asiat, jotka ovat selkiytyneet ovat enemmän luokkaa "en haluaisi tehdä näin" muutamaan ratkaisuun.
Vaikka hetken aikaa mielessä pyöri tuo ajatus jaksaako vielä innostua, tottakai sitä jaksaa ja tuskinpa tuo innostuminen koskaan sammuukaan. Kunhan vain matkustamisen saa hoidettua. Etenkin lentomatkoihin menee aina aikaa ja energiaa, mutta etuoikeushan sekin on, että yleensä pääsee lentelemään. Yogyakarta, tutuille Jogja, vaikuttaa vielä erilaiselle kaikesta matkalla tähän asti koetusta ja nähdystä. Vielä ei silti kuitenkaan harmita, että Kaakkois-Aasiasta pitää lähteä pian poiskin, vaikka ei myöskään ole ollut mitään hinkua minnekään. Ehkä kun omaa asuntoa ei missään ole, on sillä tavalla enemmän selkeää, että mihinkäs tästä nyt muka edes menisin? Kolmessa kuukaudessa ei vielä mitenkään ehdi kyllästyä matkustamiseen, erilaisiin paikkoihin ja jouti olemiseen, vaikka kaipaamme kyllä omaa keittiötä ja omien ruokien tekemistä. Toisaalta edessä on hetkiä mietintämyssy päässä tulevaisuuden suhteen ja odotan myös innostuneena mahdollisuutta päästä kehittelemään paria omaa projektia.
Mitä enemmän asioita mietiskelen olen myös kuitenkin huomannut sen, minkä totesin jo Lontoossa töissä: jokainen päivä on valinta tehdä juuri niitä asioita joita tein. Tavallaan se miettiminen pitäisi liittyä arkeen aina ja se, että nyt tilanne on tällä tavalla enemmän ilmassa ei ole mitenkään uutta ja outoa. Asioiden tilaan voi auttaa tekemällä taas uusia valintoja ja juttuja. Matkalla olo ei tarkoita, että jotenkin joku muu "oikea elämä" olisi pistetty tauolle. Sitä eletään tässä ja nyt edelleen. Yksi iso kysymys onkin: mitä elämästämme puuttuu nyt, kun etsimme kuitenkin mahdollisesti jonkinlaista uutta suuntaa? Mitä pitäisi olla enemmän ja mitä vähemmän? Missä asioissa voi tehdä kompromissin ja mitkä ovat tärkeitä? Suosittelen muillekin tällaista mietintähetkeä, oli elämäntilanne millainen vain.
Nyt lähdemme kuitenkin tutustumaan tähän uuteen innostuksen kohteeseen, Jogjaan. Jospa taas yhden uuden paikan katsasteleminen toisi jotakin uutta mietintämyssyyn heitettäväksi myöhemmälle kesälle!Tunnisteet: Aasia, Bali, Indonesia, Jogja, Matkustus, Muutos, Ruoka, Suunnitelmat, Yogyakarta
