 |
| Mistä onni rakentuu, kas siinäpä kysymys mietittäväksi. |
Olemme jo pitkään arjessa aktiivisesti miettineet, mistä onnellisuus rakentuu ja kuinka meidän elämämme olisi parasta mahdollista. Kuten blogin kuvauksessakin lukee, matkailemme nyt osaksi siitäkin syystä, että haluamme katsoa elämäämme eri vinkkelistä ja päättää sitten, mitä seuraavaksi: samaa vaiko jotakin muuta?
Kun näin jokin aika sitten, että hesarilla oli tilaajilleen tarjolla artikkeli otsikolla "Onnen saavuttamiseen ei tarvita kasapäin vinkkejä, sanoo koulukiusattu onnellisuusprofessori – Riittää, että muistaa muutaman yksinkertaisen asian", oli minun toki aivan pakko saada käsiini tämä artikkeli, vaikka se oli piilotettu maksumuurin taakse. Ei tällaisia onnen jyväsiä moni ilmaiseksi jakelekaan. Niillä tehdään ympäri maailman paljon rahaa. Käytin suhteita Hesaria tilaavaan lähipiiriin maksumuurin ohittamiseen ja sain kuin sainkin tietää rahanarvoisen tarinan salaisuudet.
Olen selvästi hakeutunut alunperinkin väärälle alalle opiskelemaan, sillä minäkin olisin mielelläni ollut onnellisuusprofessori. Ehkäpä vielä voisin tulla onnelliseksi tohtoriksi, sillä professorin virkaan olen nykyään liian kunnianhimoton ja onnellisen hitaan elämän perään. Minusta ei oikein ole yliopistopolitiikkaan vaan työssäni olen pitänyt enemmän mielekkäästä tieteen tekemisestä, jossa tunnen konkreettisesti vieväni asioita eteenpäin. Kerroin blogissa kambodzalaisen munkin Ghonsanandan tarinaa aiemmin. Hän oli opiskellut tohtorintutkintonsa buddhalaisuudesta ja hänellä oli osuva sanonta: "PhD means person has dukkha". Dukkha tarkoittaa budhalaisille kärsimystä.
Mitkä siis ovat onnellisuutta tutkineen professori Markku Ojasen avaimet onneen? Vaikka hän tuntuu kavahtavan itämaisten filosofioiden ja mindfulnessin suosiota, on hän lopulta hyvin samoilla linjoilla:
"Koeta olla ystävällisempi. Kiitä enemmän ja anna tunnustusta. Hoida omaa kuntoa. Pyydä anteeksi, kun on aihetta. Pidä huolta läheisistä ihmissuhteista."
Hienoja ohjeita, joita kukaan ei varmasti voi kumota perustyytyväisyyden lähteinä ja hyvinä ohjeina kohteliaaseen elämiseen ja olemiseen. Nämähän ovat noiden "itämaisten filosofioidenkin" keskipisteessä.
 |
| Läheisistä ihmissuhteista kannattaa pitää huolta. |
Mutta riittääkö se? Voiko muutamaa hyvää tapaa käskyn muodossa noudattamalla todella saavuttaa onnellisuuden kuka vain, missä vain elämän tilanteessa?
Entäpä jos yritän elää niiden mukaan, mutta päässäni tunnen riittämättömyyttä: en jaksanut kysellä työkaverin kuulumisia tai en tajunnut tarjota paikkaani sitä tarvitsevalle bussissa? Entäpä jos ympärillä olevat ihmiset eivät käyttäydy kiitoksen tai tunnustuksen arvoisesti? Mitä jos koen olevani lähtökohtaisesti muita huonompi ja pyydän siksi anteeksi vähän niinkuin koko olemassaoloani, kuinka määrittelen milloin anteeksipyyntöön on aihetta? Entä jos olen yksin? Onko onnellisuus silloin vain kaukainen haave, johon Ojasen, josta "tuli menestyjä" on helpompi päästä kiinni, kuin perusjampan? Aina voi jossitella, mutta tässä jutussa minua jäi vaivaamaan, miten sellainen joka ei jo ole perustyytyväinen voi päästä onnelliseksi? Onko se vain professoreita varten, joilla on jo hyvät lähtökohdat ennestään ja aikaa, rahaa sekä mahdollisuuksia "arvostaa yksinäisyyttää ja kavahtaa hälinää"? Ei muuten ole.
Ojanen sanoo onnellisuuden olevan tila, jossa ihminen iloitsee juuri tästä hetkestä haikailematta tulevaa tai mennyttä. Tätä voisi verrata mindfulness-tekniikoiden hakemaan läsnäolemisen taitoon. Nämä tekniikat ovat lähtöisin buddhalaisesta sekä muiden "itämaisten filosofioiden" meditointiperinteestä, mutta ne on uudelleen brändätty länsimaista sekulaarista käyttöä varten. Meditoinnin maine on liian hipahtava ja kun tiede alkoi huomata sen edut länsimaisessa lääketieteessä, oli koko hommalle saatava tieteellisesti uskottavampi nimi. Mindfulness kuitenkin kutsuu kokemaan sekä hyvät, että pahat tunteet, ei ainoastaan iloa.
Ojanen jakaa onnellisuuden useampaan erilaiseen tunteeseen tai olotilaan: "tunneonneen" (päivittäinen nopeasti vaihteleva iloa lähentelevä tila), "tyytyväisyysonneen" (tyytyväisyys vaikkapa viimeisen viiden vuoden tapahtumiin) sekä "mielenrauhaan" (tasapaino elämän eri alueiden välillä). Onnellisuusprofessori on psykologian ammattilainen, joten ilman lähteitä lienee syytä hyväksyä, että tällaisia onnellisuuden muotoja ihmisissä näkyy. En täysin samaistu tähän luokitukseen. Olen kuitenkin perehtynyt teoriaan huonosti vain tämän yhden artikkelin perusteella ja mietinkin Ojasen kirjoihin tutustumista, kunhan saan suunniteltua jonkin tavan sellaisiin käsiksi päästä täältä maailman toiselta puolen.
Andy Puddicombe kertoo Get some headspace kirjassaan, kuinka hänen opettajansa eräässä luostarissa kerran virkkoi: "Jos haluat vain tuntea hyvää oloa, mene bilettämään." Onnellisuus ei minustakaan ole ollut iloa tai hetkittäistä hyvää oloa, joka vaihtuu päivän edetessä ja reaktiona päivän tapahtumiin. Voimme mielestäni olla hetkellisesti surullisia, mutta onnellisia. Voimme myös kokea huikeita kokemuksia, tuulettaa niitä iloisina kavereille somessa ja silti se ei takaa, että olemme pohjimmiltamme onnellisia. Entäpä onko onni auttamattomasti saavuttamattomissa, jos viiden vuoden sisään minulle on tapahtunut jotakin kamalaa? Kuinka paljon tyytyväisyysonnen balanssi vaikuttaa onneeni kokonaisuutena? Voinko tehdä mitään sen eteen? Viiden vuoden aikana varmasti nimittäin tapahtuu myös jotakin ikävää, jolle en itse voi mitään. Onko vain niin, että onnea ei voi saavuttaa pysyvästi ja nämä elämän kolhut tekevät onnellisuudesta välttämättömän ylös-alas mutkittelevan vuoristoradan?
Voisiko kuitenkin olla niin, että onnellisuuden kokemisen taipumukseen vaikuttaakin eniten yleinen mielenrauha, jonka kautta hyvät ja pahat jutut on helpompi käsitellä ja olla silti perus elämässään onnellinen? Mielenrauha sopisi minusta nimittäin nimeksi sille, kun ihminen on kykeneväinen selviytymään elämän vastoinkäymisistä ja palaamaan silti tasapainoon. Jos ihmisellä on mielenrauhaa, hän pystyy käsittelemään tunteensa ja on siksi vähän kuin vaahtomuovi: kun osuu, hän ottaa iskun, käsittelee sen ja palautuu sitten muotoonsa melko nopeasti. Luin Jakarta Post sanomalehdestä muutama aamu sitten, että indonesialaisilla on sanonta, joka kertoo jonkun olevan täynnä syötyään suolaa - siis täynnä elämänkokemusta. Elämää ei voi muuttaa sellaiseksi, ettei joutuisi syömään suolaa, onnellisuuden on siis oltava jotakin muuta kuin itsensä suojaamista.
Onnellisuusprofessorin neuvot onnen saavuttamiseen ovat kohtuullisen hyvin synkassa hänen onnen määritelmänsä kanssa. Olemalla ystävällisempi ja kiittämällä sekä anteeksipyytämällä kehitämme varmaankin lisää tunneonnea. Työympäristö ja omat ihmissuhteet kehittyvät positiiviseen suuntaan, kun käyttäytyy hyvin muita kohtaan. Pitkäjänteisempi ihmissuhteista huolen pito saa jo aikaan pysyvämpää onnellisuutta. Ehkäpä se luettaisiin tyytyväisyysonneen vaikuttaviin tekijöihin? Oman kunnon hoito vaikuttanee näistä molempiin ja on hyväksi mielellekin. Masennusta esimerkiksi todistetusti auttaa ja ehkäisee säännöllinen liikunta, vaikkapa vain kävelyt. Mutta miten saavutamme sen viimeisen onnen tyypin, mielenrauhan? Ojanen puhuu elämän osa-alueiden tasapainosta, mutta ei anna siihen paljon ohjeita. Sen sijaan hän sanoo, että moni vaikeassa tilanteessa oleva "pärjää ja jopa kukoistaa". Onnellisuus on kuitenkin minusta jotakin vieläkin muutakin kuin elämässä pärjäämistä vaikeuksista huolimatta.
Tänään sattumalta törmäsin sellaiseen tauluun, jossa lainattiin ainakin taulun mukaan Gandhia. Värssy meni jotensakin tähän tapaan, ulkomuistista suomennettuna: "Pidä ajatuksesi positiivisina, sillä ajatuksistasi tulee sanojasi. Pidä sanasi positiivisina, sillä sanoistasi tulee käyttäytymisesi. Pidä käyttäytymisesi positiivisena, sillä käyttäytymisestäsi tulee tapojasi. Pidä tapasi positiivisena, sillä tavoistasi tulevat arvosi. Pidä arvosi positiivisina, sillä arvoistasi tulee kohtalosi." Sanonta muistuttaa minua siitä hieman itsepäisestä minusta, joka vuosia sitten ohjattiin koittamaan kognitiivista psykoterapiaa vaikeassa elämän vaiheessa, jota varjosti sairaus, jota en osannut yksin käsitellä. Hänelle tapahtui negatiivisia asioita ja negatiivisetkin tunteet vain ottivat vallan ja pyyhkäisivät yli vieden elämän tasapainon mukanaan. Sille ei jollain hömppäjuttelulla ja yhdessä asioiden katselemisella mitään voisi. Kukaan ei vissiin tajunnut, miten voimakkaita nuo jutut olivat, koska luulivat, että ne voisi vain ajatella pois! Yrmy skeptikko minä sai hommassa nenilleen ja huomasin lopulta omien valitojeni ja ajatusteni todella olevan asian ytimessä - kuitenkin vain koska olin niin väsynyt omaan tilanteeseeni, että päätin hypätä mukaan mihin tahansa juttuun, joka ehkä muka auttaisi. Höh, mielenrauhan ja tasapainon eteen pitikin tehdä itse konkreettista työtä! Ei voinut vain piiloutua sen taakse, että minulle näitä vastoinkäymisiä sattuu ja tunteet ovat sellaiset kuin ovat.
Vuosien kuluessa olen jatkanut tuota työtä ja sen päälle rakentamista. Minulle ainakin usein mielenrauhan rakentamiseen pyrkivä työ on ajatusten huomioimista vain ajatuksina: se, että ne päähän putkahtavat ei tarkoita, että ne ovat totta, arvokkaita tai että vaikkapa negatiiviseen ajatukseen tai mielikuvaan kätkeytyy joku totuus, jonka löytää sitä päässään pitkään pyörittelemällä. Joskus ja ehkä useinkin on ihan oikeasti parempi vain antaa niiden mennä menojaan ja vaikkapa koittaa vaihtaa negatiivinen mielikuva rauhoittavaan maisemaan. Pakottaa ei tietenkään voi eikä pidä, mutta tämäkin taito vaatii harjoitusta. Andy Puddicombe puhuu ajatuksista kuin autoina tiellä: juoksemme helposti niiden perään, vaikka voimme vain istua tien varrella huomioiden niiden ohi ajamisen. Kaikki ajatukset eivät ole totta tai yhtä arvokkaita. Niitä ei tarvitse vaalia aarteina, jos niistä tulee paha mieli. Itselleen ei vaikkapa tarvitse olla ilkeä.
 |
| Ei hätä ole tämännäköinen, tästäkin aidasta pääsee yli. |
Tämän tyyppinen ajattelu ja kiltteys itseään kohtaan mielestäni voi johtaa jonkinlaiseen mielenrauhaan. Yhdistettynä positiiviseen elämänasenteeseen, toivoon ja itsestä huolehtimiseen se johtanee onnellisuuteen. Silloinkaan onnellisuus ei ole välttämättä mikään jokapäiväinen euforinen tila, vaan sellaista perustyytyväisyyttä ja kykyä kokea iloa ja onnea elämässä. Se kykykään ei ole kaikille automaattinen vaan saatamme esimerkiksi tuntea, ettemme ansaitse onnellisuutta tai tyytyväisyyttä. Etenkin kiltteys ja anteeksianto itselle vaatii usein suurta työtä. Ihmismielen kanssa eläminen on elämän kestävä koulu, jossa täytyy joskus itse tehdä työtä sen eteen, että oma kokemus maailmasta on onnellisempi. Jos elämässä vielä sen suolan oppii syömään ja hyväksymään, on kokemus usein parempi kuin vaikkapa suolakylvyn valmistaminen, jota sitten hitaasti hörppii ja hieroo silmiin.
Toivon onnellisuusprofessorille paljon onnea ja iloa sekä työhön uudella tieteensaralla valehtelun parissa, että omaan elämään (professori nykyään nimittäin keskittyy valehtelun tutkimiseen, ei valehteluun!). Olemme kuitenkin nähtävästi melko samoilla linjoilla tärkeistä asioista: ihmisen onnellisuudella on väliä eikä tausta tai edes nykyinen tilanteemme määrää, miten onnelliseksi voimme tulla.
Lähteenä tähän tekstiin tietenkin Helsingin Sanomien artikkeli onnellisuusprofessori Markku Ojasesta.
Tunnisteet: Arki, läsnäolo, Mielipide, mindfulness, Muutos
