 |
| Pandakin sen tietää: joskus sietää vain katsella maailman menoa rauhassa makoillen tai istuskellen. |
Terve Bangkokista Thaimaasta! Noin kaksi kuukautta sitten saavuimme Thaimaan Krabiin ja nyt olemme tehneet melkoisen ympyrän kartalla takaisin "Buddhan maahan", kuten lentokentän kyltit Thaimaan omalla oikeudella brändäsivät. Samalla he kyltissä kertoivat meille heti alkuunsa rajalla, että buddhatatuoinnit ja buddhaa esittävät koriste-esineet loukkaavat heitä. Mikähän meitä suomalaisia loukkaisi niin paljon, että jo rajalla pitäisi siitä ilmoittaa?
Viimeisen reilun viikon aikana olemme matkanneet Vietnamista Hong Kongiin, Hong Kongista Chengduun Kiinassa ja Kiinasta Bangkokiin. Täytyy myöntää, että blogipäivitykset ovat auttamattomasti tästä tahdista jäljessä ja näin tulee jatkumaan, koska Thaimaan pääkaupungissa vietämme vain viisi yötä, joka alkaa tuntua jo hengästyttävänä tahtina. Asiaa ei auta paikkojen erilaisuus ja ne tunteet ja ajatukset, joita jokainen on herättänyt. Kirjoitusten lisäksi oma pää taitaa olla vielä välillä jäljessä matkassa ja jossakin muualla ainakin silloin tällöin, vaikka toki yritän totuttuun tapaani olla paikan päällä läsnä hetkessä. Mitä järkeä on muuten tehdä mitään, jos ei sitä ole mukana kokemassa?
Jo vuosia sitten Lontooseen muutettuamme aloin puhua lähinnä Joonakselle silloin tällöin tuntemastani place lagistä. Kun jet lag on kehon kellon reaktio muutokseen, place lagiä voisi kuvailla mielen reaktioksi paikan muutokseen. Place lagiin voi varmaankin lukea pieniä ja yhtälailla isoja ilmiöitä. Oletko esimerkiksi joskus herännyt hotellihuoneesta tai vaikka kotoakin ja miettinyt hetken, missä olet? Kummasta suunnasta tulevat autot suojatiellä? Joskus lennolta saapuessa taas päivä tuntuu jatkuvan ikuisesti ja aamusta tuntuu olevan viikko. Etenkään lentokoneen helposti ylittämien etäisyyksien ja kultturirajojen hyppääminen tunneissa tai päivissä ei ole ainakaan minun mielelleni aina lainkaan niin luonnollista, kuin tavallaan nykyään oletamme. Lentokone ylittää vuoret sekä meret ja kiitää käsittämätöntä vauhtia maasta ja maanosasta toiseen. Välillä matka maksaakin vain muutamia kymppejä, joten tuntuu kuin mielenkin pitäisi vain sopeutua tuosta vain muutokseen. Jokapäiväistä rutiinia, ei sen kummempaa.
Minulle place lagin tunne alkoi konkreettisemmin jo kauan sitten ajatusleikistä, jossa muistin jonkun matkan tai paikan, jossa olen ollut ja tajusin sen olevan olemassa kokoajan, kun minä olen täällä ja tässä hetkessä. Myöhemmin se laajentui ymmärrykseksi siitä, miten erilaiset elämät pyörivät kokoajan noissa sadoissa paikoissa ja monissa, joissa en ole edes käynyt. Aluksi tunne oli minulle oikeasti aika outo. Monelle maailman laajuus ja tällaiset jutut ovat varmasti ihan peruskauraa, mutta minulle monen vuoden matkustelunkin jälkeen vasta tämä ajatuskuvio räjäytti tajunnan sillä tavalla, että aloin hahmottaa maailmaa jonkinlaisena kokonaisuutena. Kun elää omassa rutiinissaan ja menee putkessa arkeaan läpi, ei välttämättä koskaan jaksakaan miettiä asioita sen pitemmälle. Kun muutimme Lontooseen minun oli kuitenkin vähintään pakko alkaa hahmottaa arjessakin aikaeroja, elämän jatkuvuutta Suomessa ja sitä, että myös Suomi muuttuu minun ollessani poissa ja tuntuu siksi välillä uudelta ja vieraammalta. Muistan kuinka joskus puhuin jonkun kaverin kanssa, kuinka ulkomailla kauemmin ollut tyyppi tuntui kuvittelevan, että Suomessa ei tänä aikana tapahtunut mitään. Varmaan hän halusi vain kertoa meille kokemuksistaan uusissa ympyröissä, mutta samalla meistä tuntui, että hei meidänkin elämässä sattuu ja tapahtuu! Nämä näkyvät muutokset Suomessa vaativat useamman vuoden, joten ensin tuli konkreettinen lentämiseen liittyvä place lag.
Teimme vuosien aikana aika monta Suomen matkaa, jolloin teimme ensin työpäivän ja lähdimme ajoissa töistä perjantaina lentokentälle, lensimme Suomeen ja saavuimme myöhään illalla Helsinki-Vantaalle. Sunnuntaina olimme jo matkalla kotiin. Tunne lentokentällä ja vielä lauantai aamunakin oli silloin outo. Milloin eilinen alkoi ja milloin se loppui? Kuinka olen nyt tässä, kun äsken olin vielä lounaalla töissä? Jotkut osat tuota tuntemusta ja noita ajatuksia ovat aika vaikeitakin käsitellä, etenkin hieman stressaantuneella kiireisellä mielellä, joka minulla on monen vuoden aikana ollut. Stressaantunut mieli ei kaipaa yhtään enempää muissa paikoissa tapahtuvia ongelmia huolehtiakseen. Eikö yhden kaupungin metroruuhkat, työstressit, ihmissuhdekoukerot ja huolet tulevasta riitä? Nykyään place lag ei ole minulle niinkään ahdistava tai stressaava tunne, vaan jotakin jonka huomaan yhä enemmän, kun matkustelemme niin monenlaisissa ympäristöissä. Huomion place lagiä siinä, missä yritän ymmärtää muitakin mieleni liikkeitä. Usein se tarkoittaa, että huomaan vaikkapa uidessa ajatusten karkaavan vielä Chengduun tai Hong Kongiin. Silloin merkkaan mielessä ajatukset place lagiksi ja tuon ajatukseni takaisin tähän hetkeen ja uimiseen.
 |
| Lentokentällä on taas käyty lähtemässä ja saapumassa. |
En törmännyt place lagiin muiden kirjoituksissa ennen kuin Joonas luki Mark Vanhoenackerin kirjan Skyfaring - a journey with a pilot, jota olen itsekin nyt lueskellut matkalla. Siinä Mark kertoo kokemuksistaan lentäjänä ja hienosti kuvailee place lagin tunnetta, kun päivän aikana saattaa lentää lämpimään ja palata kotiin sateiseen Lontooseen, jossa sitten istahtaa ystävien kanssa illalliselle. En ollut ajatellut ennen, että lentäjät eivät välttämättä yritä ollenkaan sopeutua aikaeroon ennen paluulentoa ja eivät siksi kärsi niin paljon jet lagistä. Place lag sen sijaan on varmasti mahdotonta tuossa ammatissa välttää. Mark muuten ryhtyi lentäjäksi vasta kolmekymppisenä aloitettuaan ensin ainakin kaksi muuta uraa, joten kirja on siinä mielessäkin kiinnostava matka sellaisen ihmisen mieleen, joka selkeästi rakasti aina lentämistä, mutta ei uskaltanut valita itselleen oikeaa uraa ja elämäntyyliä kuin vasta yritettyään paria muuta juttua. Ihmiset ovat jännittäviä siinä, että usein heidän ympärillään joku tietää, mitä työtä heidän pitäisi tehdä ollakseen onnellisempia, mutta he itse ikään kuin välttelevät oikeaa polkua kuin se olisi jollakin tapaa mahdoton.
Ihmisellä on myös hieno kyky palata koettuihin hetkiin ja paikkojen tuomiin mielikuviin jälkikäteen. Siksi voin kirjoitella täällä tunnelmiani vielä Vietnamissa tapahtuneesta. Pienistä pätkistä tekstiä, jotka on paikan päällä laittanut muistiinpanoiksi pääsee ikään kuin takaisin siihen, miltä siellä tuntui. Jotkut lukevatkin matkablogeja juuri saadakseen kiinni jostakin sellaisesta tunteesta tai päättääkseen, mitä voisivat itse seuraavaksi kokea. Näin usean erilaisen paikan näkeminen lyhyessä ajassa vaatii kuitenkin sitten ainakin minulta aktiivista työtä, jotta en ole omissa maailmoissani tässä hetkessä. Ihan kuin jet lag vaatii pitkillä matkoilla vaikkapa selkeää rutiinia, jotta pääsee oikeaan unirytmiin. Joskus takaisin omaan kehoon pääseminen vaatii myös päivän altaan reunalla, jalkapallopelin tai sarjan katsomista telkkarista syöden kaupan nuudeleita tekemättä edes reissua ravintolaan. Eihän tähänkään astisessa elämässä olla kuitenkaan oltu joka ilta ulkona ja menossa kuukausikaupalla. Otamme muutenkin nyt matkustellessa hitaammin kuin lyhyillä matkoilla, emmekä juokse nähtävyydestä toiseen tai istu iltaa pitkään jokaisen kaupungin baarialueella. Nyt ei ole kyseessä sprintti vaan enemmänkin kestävyysjuoksu, mutta joskus täytyy siitäkin pitää taukoa. Leppoisilla hiljaisilla päivillä on etunsa ja hitaaseen elämään ehtii mukaan kokemaan useampia hetkiä ollen niissä ihan oikeasti läsnä. Sillä tavalla tulee olleeksi mukana omassa elämässään ja omilla matkoillaan, eikä vain fyysisesti raahanneeksi itseään paikasta toiseen.Tunnisteet: Aasia, Bangkok, Kartta, Kiina, Lontoo, läsnäolo, Matkustus, Mielipide, mindfulness, Muutos, place lag, Suomi, Thaimaa, turismi, Työ, ulkosuomalaisuus
