Elokuvapäivä pelasti helteeltä

Eilen lämpötila nousi jonnekin 36 asteeseen (tuntuu iholla 43), joten keskipäivä oli parasta viettää ilmastoiduissa tiloissa. Niinpä repäisimme ja teimme jotakin, mitä emme ole tehneet pariin vuoteen: menimme elokuviin.

Kävimme katsomassa Colossal elokuvan. Elokuva kertoo tytöstä, jolla on ura ja elämä hieman hakusessa, kun hän huomaa olevansa yhteydessä Koreassa riehuvaan isoon hirviöön. Colossal valittiin tällä kertaa sellaisella periaatteella, että se olisi englannin kielinen vietnamilaisin tekstityksin. Syynä tietysti kielitaidottomuutemme vietnamiksi dubatun elokuvan edessä.

Vincom ostoskeskuksen elokuvateatterissa keskiviikko on alennuspäivä 65,000 dongia per henkilö, mutta nyt ei ollut keskiviikko ja meidän paikkamme maksoivat yhteensä 210,000, koska meille myytiin ihan turhaan parempi paikka. Tiskillä ihan muuten mukava poika väitti väittämistään, että tavalliset paikat ovat liian lähellä screeniä, mikä ei pitänyt lopulta paikkaansa. Ihan OK hinta kuitenkin siinä mielessä, että viimeksi Englannissa leffassa käydessämme se maksoi jotain lähemmäs 20 puntaa per henkilö. Olemmekin olleet Lovefilm palvelun kestotilaajia jo pitkään ja katsomme elokuvat yleensä kotisohvalla. Nyt ei ole sohvaa eikä Lovefilmiä ja hintakin oli halvempi. 13.10 näytöksessä teatterissa oli ehkä kahdeksan ihmistä, joten ei voi valittaa. Elokuvateatteri oli ihan samanlainen kuin missä vain muuallakin maailmassa.

Kun elokuva alkoi, oli kuvissa pieni korealainen tyttö äitinsä kanssa ja monsteri tietysti ilmestyi taustalle. Keskustelu oli koreaksi, vietnamilaisin tekstityksin. Joonas ehti jo hieman pelästyä, että katsotaanko tässä nyt sitten koreaa koko leffan ajan. Ei onneksi katsottu ja oli hyvin Aasia teemainen tämä elokuva, mikä sopi hyvin matkalla oloon. Koko elokuvan asetelma oli komediahenkinen, mutta lopulta kyllä ihan tykkäsin. Pahikset saatiin taltutettua ja jos vakavalla naamalla saadaan elokuvaan joku ihan oikea näyttelijä, elämää suurempaa ihmissuhdedraamaa, godzilla henkinen hirviö sekä vielä valtava robotti, niin on sitä huonompiakin elokuvia tehty. Enpä nyt spoilaa tämän enempää, mutta olen samaa mieltä arvosteluiden kanssa, että yllättäen elokuva onnistui kuvastamaan hyvin ihan muunlaisia ihmissuhdejuttuja kuin olisi odottanut.

Elokuvan jälkeen ilma oli sen verran viilennyt, että ulkolämpötilassa pystyi jopa oleskelemaan, ainakin jos takana oli hyvä tuuletin. Suosittelen elokuvaa vaihtoehtona liian kuumiin lomapäiviin. Harmi vain, että Da Nangin elokuvavalikoimassa meille olisi enää tarjolla Fast and Furious 8, joka on nähtävästi se ykköselokuva täällä vähään aikaan.

Joen rannassa illan "viiletessä" alle 30 asteeseen pystyi jo katselemaan maisemaa.

Tunnisteet: , , , , ,